shr news bio band gigs catalogue/merchandise contact/promo shr
               

News

7.4.2009
BEFORE THE DAWN lähtee Pääsiäiseksi mini-rundille Scar Symmetryn kanssa
Loppusyksystä 2008 viidennen albuminsa “SOUNDSCAPE OF SILENCE”
julkaissut Before The Dawn lähtee viettämään Pääsiäistä tienpäälle.
Before The Dawn, Scar Symmetry ja Textures kiertävät 8.-11.4. muutamat
valikoidut kaupungit Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa.
Kesän aikana Before The Dawn nähdään mm. Summer Breeze festivaaleilla
Saksassa sekä Juhannuksena Suomessa Himoksella ja Nummirockissa.

Before The Dawnin kaksi tuoreinta albumia ovat myynnissä ”Metal Mania
2009”
– kampanjan ajan erikoishintaan ympäri Suomen, hyvin varustetuissa levykaupoissa.

18.3.2009
Stay Heavy Records ja japanilainen Spiritual Beast aloittavat yhteistyön
Japanilainen Spiritual Beast julkaisee kevään aikana Japanissa, Koreassa, Kiinassa, Hong Kongissa ja Taiwanissa The Scourger ja Codeon yhtyeiden viimeisimmät albumit. Aiemmin Euroopassa julkaistut The Scourger yhtyeen albumi ”Dark Invitation To Armageddon” sekä Codeon yhtyeen debyyttialbumi ”Source” pääsevät Aasian markkinoille hyvässä seurassa. Spiritual Beast on aiemmin julkaissut Stay Heavyn artisteista Legion Of The Damnedin albumeita.
Nyt Aasissa julkaistavat levyt on saatavilla edulliseen hintaan maaliskuun alusta alkaneen Metal Mania 2009 – kampanjan (www.metalmania.cd) ajan ympäri Suomen.

19.1.2009
Noxa yhtyeen kantavavoima, rumpali Robin ”Oxen ” Hutagaol kuoli perjantaina 16.01.2009 kotimaassaan Indonesiassa.
Robin joutui auton yliajamaksi maanantaina 12.01.2009 ja vajosi koomaan.
Indonesian Jakartassa majapaikkaansa pitävä grindcore -yhtye Noxa tuli suomalaisille musiikin ystäville tutuksi viime kesäisen Suomen vierailun yhteydessä. Robinin ja Noxa yhtyeen suuri haave oli päästä esiintymään Helsinkiin, Tuska Festivaaleille. Tämä unelma toteutui kesällä 2008 Noxan esiintyessä ensimmäistä kertaa Euroopassa sekä Tuskassa.

Viime kesäinen Noxan vierailu herätti huomiota bändin eksotiikan lisäksi myös jäsenistön taustan vuoksi. Noxan riveistä löytyi ateisti, kristitty, muslimi sekä hindu. Järjestely loi omat jännitteensä yhtyeen musiikilliseen antiin.
Noxan omakustanne albumi ”Grind Viruses” julkaistiin Tuska-viikolla Suomessa Stay Heavy Recordsin toimesta.
Noxa nauhoitti uutta 6 kappaletta Suomen vierailun yhteydessä. Kyseiset kappaleet oli suunniteltu julkaistavaksi Cause For Effectin kanssa yhteislevylle keväälle 2009.

Robinin muistoa kunnioittaen:
Stay Heavy Records

Robin ”Oxen” Hutagaol
08.09.1973-16.01.2009
www.noxagrind.com


20.11.2008

Lasten rokkibändi Jytäjyrsijät julkaisee debyyttialbuminsa keväällä ja keikkailee rock-klubeilla ennen Joulua.
Jytäjyrsijät on neljän rokkirotan timantinkova rokkibändi, joka soittaa vauhdikkaita omia lauluja lapsille ja lapsenmielisille. Rokkirotille rock tarkoittaa reipasta meininkiä ja ennen kaikkea hyviä biisejä.
Jytäjyrsijät on vuonna 1996 perustettu bändi, joka on kasvanut päiväkoteja kiertäneestä duosta rokkiklubien lavoilla esiintyväksi bändiksi. Takana on lukemattomia keikkoja ja helmeilevän svengaava omakustannelevy Svengaa kuin hiiri. Vuoden 2009 keväällä ilmestyy ensimmäinen oikea levy: Rottaradio.
Jytäjyrsijät toivottavat myös äidit ja erityisesti isät mukaan lastentapahtumiin. Jytäjyrsijöiden keikalla lapset pääsevät joraamaan oikealle rokkikeikalle, ja usein oikeille rokkiklubeille. Anna asenteen siirtyä isältä pojalle ja tyttärelle!
Seuraavan kerran Jytäjyrsijät esiintyvät rock-klubi Tavastialla Helsingissä 23.11. ja rock-klubi Rytmikorjaamolla, Seinäjoella 30.11.

Kaikki mukaan Jytäjyrsijöiden rokkikouluun! Kaasua kitaraan!

29.10.2008
Marraskuussa BLAKEn neljäs albumi - ”Sa7urnus” kaupoissa 12.11.
Vuonna 2001 perustettu Blake on edennyt jo neljännen täyspitkänsä julkaisuun. Stay Heavy Recordsin kautta julkaistava “Sa7urnus” albumi on vahvasti teemalevy, joka rakentuu pahuuden ympärille. Levyn nimi juontaa vanhoihin legendoihin, jotka kertovat Saturnuksen olevan paholaisen tyyssija.
Blaken historiaan mahtuu varsin paljon ylistyssanoja ja mainetekoja. Bam Margera on käyttänyt kolmea Blaken kappaletta ”Viva La Spring Brake” ohjelmassaan.
”Therapy?” orkesterin laulaja Andy Cairns on nimennyt Blaken seuraavaksi suureksi Black Sabbath perinteen jatkajaksi ja tulevaa albumia on jo nyt kehuttu parhaimmaksi Blake albumiksi, joka tulee lunastamaan paikkansa yhtenä vuoden parhaista heavy-levyistä.

Blake on tehnyt Suomessa yli 150 keikkaa ja esiintynyt mm. heidän kanssaan: Black Label Society(Usa) , Cathedral (Uk), Therapy? (Ireland), Mustasch (Swe), Iggy Pop (Usa) sekä kahtena peräkkäisenä vuotena HIM-yhtyeen HellDone festivaaleilla, 2006 ja 2007.

Blake:
Aaro (kitara & laulu)
Sami (kitara)
Antero (basso)
Ville ( rummut )

14.10.2008
WITHERIAN TOINEN ALBUMI ENSI KEVÄÄLLE - JULKAISU 11.2.2009
Witheria on pääkaupunkiseudulta ponnistava aggressiivista death / thrash metallia soittava yhtye. Yhtye ammentaa sanomansa kuolemasta, sodasta ja sekavasta maailmanmenosta, joka täyttää kotoiset uutiskanavamme joka päivä.
Alkutaipaleella vuosina 2000-2005 Witheria on julkaissut viisi demoa ja ensimmäisen albumin (Infernal Maze) Witheria julkaisi vuonna 2006 kotimaisen pienlevy-yhtiö Twisted Face kautta.
Witheria on noussut lavalle useiden raskaan rockin yhtyeiden kanssa, joista mainittakoon Kiuas, Profane Omen, Moottorinjyrinä, Atakhama, Codeon ja Necrosadistic Goat Torture (UK).
Uuden toisen albumin Painful Escapen äänitykset aloitettiin kesällä 2007. Levy jatkaa edellisen levyn linjaa tuoden mukaan kehittyneemmän ja varmakätisemmän yhtyeen, joka ei jätä thrash metallin ystävää kylmäksi.

Witheria:
Tuberculosis ..vocals
Kusmar Rotten .guitar
J. Warhead ....guitar
Predator ......bass
Rob Diver .....drums


14.10.2008

THE FINAL HARVEST ALBUMI "The End" KAUPOISSA 11.5.

2008 tammikuussa Before The Dawn-liideri Tuomas Saukkosen "kiukkuprojektina" startannut The Final Harvest kasaantui muutamassa kuukaudessa täyskokoiseksi bändiksi. Miehistön muodosti lupaavan Lammilaisen Casket yhtyeen laulaja Ville Rutanen ja soolokitaristi Eero Silvonen sekä mm. Profane Omenissa ja Kill The Romancessa vakibassottajaa paikkaillut Risto Roine. Lumipallosta alkanut, pian lumivyöryksi kasvanut idea väkivaltaisesta ja rokkaavasta metallibändistä sai kolossaalisen kliimaksinsa kesän 2008 tuoksinassa bändin solmiessa levytyssopimuksen Stay Heavy Recordsin kanssa.

Tsekkaa The Final Harvest täältä

8.8.2008

STAY HEAVY RECORDS JA DRAKKAR ENTERTAINMENT GMBH SOLMIVAT LAAJAN LISENSSISOPIMUKSEN

Hurjaa vauhtia kansainvälistyvä Stay Heavy Records on solminut monivuotisen ja useamman levyn lisenssisopimuksen Manner-Eurooppaan saksalaisen Drakkar Entertainmentin kanssa. Drakkar tunnetaan mm. Nightwishin, Lordin ja Twisted Sisterin levy-yhtiönä Euroopassa. Stay Heavyn katalogituotteita Drakkar julkaisee tänä vuonna vielä kaksi, joista molemmista tehdään päivitetyt versiot, ja jotka julkaistaan myös Skandinaviassa, Baltian maissa ja Suomessa. Syksyn aikana Stay Heavy Records ja Drakkar julkaisevat vähintään kaksi uutuusjulkaisua samanaikaisesti läpi Euroopan. Sopimuksen myötä kaikki Stay Heavy Recordsin aktiiviset artistit ja bändit ovat kattavassa fyysisessä jakelussa ympäri Eurooppaa.

EMI jakelijana Suomessa ja Skandinaviassa Kaikki sopimukseen sisällytetyt katalogi- ja uutuustuotteet julkaistaan Stay Heavy Recordsin toimesta, EMIn jakelemana Skandinaviassa ja Suomessa, sekä Drakkarin toimesta mm. SonyBmg:n jakelemana yhdeksässä Euroopan maassa. Baltian maiden jakelun Stay Heavy Records järjestää itse.

"Olemme tyytyväisiä yhteistyösopimukseen niin ehtojen kuin etujenkin puolesta. Meillä on artisteja, jotka eivät ole saaneet osakseen ansaitsemaansa huomiota Suomen ulkopuolella. Drakkarin sopimus mahdollistaa mm. Godsplaguen kansainvälistymisen koko tuotannon voimin ja isohkon yhtiön resursseilla. Ensimmäinen katalogijulkaisu tulee olemaan nimenomaisen Godsplaguen loistavia arvioita kerännyt H8- albumi, joka näin ollen julkaistaan uudelleen päivitettynä versiona 16 maassa. Julkaisemme levyn uudelleen, bonuksilla höystettynä, myös Suomessa", kommentoi Stay Heavy Oy:n toimitusjohtaja Mikko Vehmas.

Waltari ja Silentrain Stay Heavy Recordsille
Stay Heavy Records on kiinnittänyt talliinsa kaksi uutta artistia, Waltarin ja Silentrainin. Molempien artistien albumit kuuluvat Drakkarin kanssa tehdyn sopimuksen piiriin. Silentrain on Tohmajärveltä ponnistava, aiemmin Dunces nimellä mm. Nightwishiä lämmitellyt bändi, jonka tuleva "Wrong Way To Salvation"
powermetalalbumi julkaistaan 17.9.2008. Stay Heavy Records julkaisee myös Waltarin "The 2nd Decade - In The Cradle" kokoelman 10.9.2008.
Kokoelma pitää sisällään laajan katsauksen Waltarin viimeiseen 10 vuoteen ekä täysin ennen kuulematonta materiaalia.

Stay Heavy Records tekee lisenssiyhteistyötä tällä hetkellä Japanissa ja Aasiassa, Euroopassa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa, Etelä- Afrikassa ja Yhdysvalloissa. "Tavoitteenamme on, että kaikki meidän julkaisumme julkaistaan poikkeuksetta myös muualla kuin vain Skandinaviassa ja Baltiassa, missä julkaisemme itse kaikkki tuotteemme", Vehmas toteaa.

25.6.2008

Dirty Black Summer Kesä-EP kauppoihin tänään

Stay Heavy Records julkaisee kesä EP:n, joka löytyy kaikista Suomen Anttiloista tänään! EP sisältää ennen julkaisematonta materiaalia viideltä Stay Heavyn artistilta mukana mm. Godsplaguen radiohitti ”Eleanor Rigby”!

Dirty Black Summer EP sisältää tulevan syksyn mielenkiintoisimmat metalliuutuudet niin suomalaisen metallimusiikin raskaaseen sarjaan nousseelta Before The Dawnilta kuin täysin uudelta tulokkaalta, Black Sun Aeonilta , joka on “kavereiden kasaan keräämä” unelmakokoonpano jossa esiintyy muusikoita mm. seuraavista orkestereista: Amorphis , Before The Dawn , Moonsorrow , Moonspell , Sinnamore ja Sotajumala .

Tilaa EP Anttilasta alle femman hintaan täältä


22.5.2008

Necrophagist-kitaristi Sami Raatikaisen CODEON Stay Heavylle


Vuonna 2005 debyytti EP:n julkaissut Codeon on listattu yhdeksi Suomen ammattitaitoisimmista eurodeathin veivaajista, jotka sekoittavat tyyliinsä reilua trashia saaden lopputuloksen kuulostamaan erittäin vakuuttavalta. Jo EP:tä kehuttiin nautinnolliseksi kuunteluelämykseksi koukuttavien kertosäkeiden, energiansa ja kostonhimoisen tunnelmansa ansiosta. Soittotaitoa ylistetään, kitaramelodiat ja -liidit ovat poikkeuksellisen tarkkaan harkittuja ja mikäli arvostelijoita on uskominen, on tästä bändistä lupa odottaa seuraavaa isoa nimeä suomalaisen metallin vientikartalle.

18.6.2008 Suomessa julkaistava ”Source” on herättänyt laajaa kansainvälistä kiinnostusta ja albumi julkaistaan Keski-Euroopassa ja Skandinaviassa syyskuun puolessa välissä.
Levyn viimeinen biisi, ”Rebirth” kuvastaa levyä täydellisesti. Biisin jälkeen on pakko laittaa levy uudelleen soitantaan ja antaa levystä jääneen kostonhimoisen tunteen syntyä uudelleen.

...............
22.5.2008

Noxa (IND) Stay Heavy Recordsille

Indonesian Jakartassa majapaikkaansa pitävä grindcore -yhtye Noxa on kiinnitetty Stay Heavy Recordsille. Bändin vuonna 2006 julkaistu ”Grind Viruses” albumi julkaistaan neljällä bonusvideoilla höystettynä Suomessa 25.6.2008.
Noxan perusti vuonna 2002 rumpali Oxen ja kitaristi Ade. Tuolloin esikuvina toimi Napalm Death (Uk) sekä jo edesmennyt Nasum (Swe). Yhtyeen muut jäsenet Dipa sekä Tony löytyivät lähipiiristä.
Yhtyeen sosiopoliittinen grindcore ammentaa sanomansa Indonesian nykyoloista sekä jäsenten henkilökohtaisesta taustasta. Indonesiassa köyhyys ja varallisuuserot kirjaimellisesti näkyvät katukuvassa.
Muslimivoittoisessa ja 234 miljoonan ihmisen maassa länsimaisten vaikutteiden esille nostaminen ei aina ole itsestään selvyys ja lisää automaattisesti kansansuosiota. Välillä jopa paheksuntaakin.
Yhtyeen jäsenistön uskonnollinen tausta varsinkin näinä varsin ankeina ja vaikeina aikoina surullisen 9/11 tapauksen jälkeen, on varsin mielenkiintoinen...
Noxan riveistä löytyy ateisti, kristitty, muslimi sekä hindu. Ja mikä ihmeellistä kaikki sulassa sovussa. Tämä järjestely luo omat jännitteensä yhtyeen musiikilliseen antiin ja vähintäänkin hämmentää kuuntelijoita. Jopa Indonesian kokoiseen täyteen ahdettuun maahan mahtuu saman katon alle kaikki uskontokunnat ilman kitinää ja vikinää.

Yhtyeen pitkää ja kivistä matkaa länsimaiseen raskaan musiikin tapahtumaan on kuvattu jo viimevuodesta lähtien, joka huipentuu Tuska Festivaaleille. Tällä hetkellä kuvausryhmä on kuuden viikon kuvausmatkalla Indonesiassa, jossa dokumentin raadollista puolta saadaan tallennettua.

Noxan Suomen ensiesiintyminen on myös yhtyeen ensimmäinen esiintyminen Euroopassa.
Yhtye nousee Tuska-festivaalien lavalle lauantaina 28.6.2008. Lisäksi Noxa tekee minikiertueen Etelä-Suomessa Tuskan jälkeen. ...... .......


3.5.2008

Sightless:n Euroopan julkaisut varmistui

Tampereen death/black-metalliylpeys Sightless:in huhtikuussa julkaisema Larvae Of Trinity-albumi julkaistaan Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa sekä BeNeLux-maissa 25.5.2008. Jakelijana toimii Twilight Vertrieb.

Tulevat keikat:
10.5. Night Life Rock/ Club Perkele (Helsinki)
12.6. Sataman Yö -festivaali (Jyväskylä)

..............
22.2.2008
Before The Dawn aloitti tulevan albuminsa äänitykset

Huhtikuussa 2007 loistavia arvosteluita keränneen ”DEADLIGHT” albuminsa julkaissut
Before The Dawn vetäytyy loppu kevääksi ja alku kesäksi studioon. Vielä nimeämätön albumi julkaistaan maailmanlaajuisesti 29.10.2008.

Tulevalta albumilta julkaistiin ”Hide Me” kappaleen erikoisversio Finnish Metal Mania -kokoelmalla. ”Hide Me” kappaleesta äänitetään albuminnauhoituksien yhteydessä päivitetty versio pitkäsoittoa varten. Lisää maistiaisia tulevalta albumilta on luvassa Stay Heavy Recordsin Kesä-Ep:llä, joka julkaistaan 25.6.2008. EP:llä esiintyvät uuden materiaalinsa kera myös mm. Godsplague ja Silentrain.

Kevään ja kesän aikana bändi tekee vain muutaman keikan ja aloittaa kiertueet vasta
lokakuussa levyn julkaisun yhteydessä.

Tulevat keikat:
8.5. ........Sala Caracol, Madrid, Spain (+ Circus AD)
9.5......... The Mill Club, Valencia, Spain (+ Circus AD)
10.5........ Sala Gamma, Murcia, Spain (+ Circus AD)
7.6. ....... Yo-Talo, Tampere, Finland
28.6. .......Virgin Oil, Helsinki, Finland
04.-08.07... Metal Camp, Ljubljana, Slovenia
31.7.-2.8... Wacken Open Air, Germany

Levyn valmistumista voi seurata studiopäiväkirjoista Before The Dawnin kotisivuilta
sekä myöhemmin YouTubesta, jossa bändin edellistä ”Deadsong” videota on katseltu
tähän mennessä noin 160 000 kertaa.

Lue studiopäiväkirjaa MySpacesta (online)

.............
22.2.2008
Stay Heavy artistit vahvasti esillä "Finnish Metal Mania" kokoelmalla

Stay Heavy Recordsin artistit ovat hyvin edustettuina 5.3.2008 julkaistavalla ”Finnish Metal Mania” kokoelmalla. Kokoelma esittelee kaiken kaikkiaan 12 kappaletta eri artisteilta ja sisältää muun muassa ensimmäisen singlelohkaisun 29.10.2008 julkaistavalta Before The Dawnin albumilta. Samalla kokoelmalla Stay Heavy esittelee myös uusimman kiinnityksensä ”Silentrain” nimisen yhtyeen, joka julkaisee debyyttialbuminsa 24.9.2008. Muina Stay Heavy Recordsin artisteina levyllä esittäytyvät Godsplague ja The Scourger. ”Finnish Metal Mania” kokoelmalla esiintyvät myös mm.: Norther, Machine Men, Poisonblack sekä Turisas.

20.2.2008
Finnish Metal Expo (FME) jälleen menestys

Stay Heavy Records kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitaan, vieraitaan, bändejä sekä kaikkia tapahtuman järjestämiseen osallistuneita osapuolia onnistuneesta viikonlopusta Kaapelitehtaalla.

11.2.2008
Sightless uusin kiinnitys

Tamperelainen black-/death-metal yhtye Sightless on kiinnitetty Stay Heavy Recordsille. B ändin ”Larvae Of Trinity” albumi julkaistaan ympäri Eurooppaa 16.4.2008.

Sightlessin tinkimätön linjaus on monien vuosien saatossa nivoutunut omalaatuiseksi black/death metal hybridiksi. Yhtye on aloittanut 90-luvun alkupuoliskolla melodisella black metallilla, lisäten siihen parhaat palat vanhan liiton thrash metallista sekä tekniset ja lähes death metallille epätyypilliset riffit sekä kuviovaihdokset. Lopullisena naulana arkkuun vielä häivähdys progressivista maailmaa.

Yhtyeelle on ominaista erittäin epätyypillinen vokalisointi, jossa on mukana melodioita. Voidaan sanoa ja allekirjoittaa, että laulu on sekoitus Behemoth/Dimmu Borgir -tyylisisiä vokaaliosuuksia, unohtamatta kuitenkaan puritaani death metallille tyyliuskollisia viemärikorinaosuuksia.
Sightless on uransa aikana noussut lavalle muun muassa Mayhemin, Catamenian, Darkwoods My B ethrotedin, Prohibitoryn, Alghazanthin, Deathchainin ja The Scourgerin kansa. Kevään ja kesän aikana yhtye tekee keikkoja ympäri Suomea.

7.1.2008
Gloria Morti Stay Heavy Recordsille

Heinolalainen teknisen death-metallin sanansaattaja Gloria Morti on allekirjoittanut levytyssopimuksen Stay Heavy Recordsin kanssa. Vuonna 1999 perustetun bändin ”Eryx” albumi julkaistaan Skandinaviassa 12.3.2008 ja muualla Euroopassa kevään aikana.Pitkän tien kulkenut Gloria Morti on ehtinyt keikkailemaan muun muassa Zyklonin, Mayhemin, The Crownin ja Dissectionin kanssa. Kevään aikana Gloria Morti nousee esiintymislavoille ympäri Suomen.
.............
4.1.2008
Euge Hesarin ehdokkaana Vuoden Soittajaksi

Helsingin Sanomat on julkaissut omat ehdokkaansa Finnish Metal Awards palkinnon saajiksi. Euge Valovirta (Godsplague) on ehdolla Vuoden soittajaksi.
Omaa ehdokasta voi käydä äänestämässä Imperiumi.netissä.

3.1.2008
Kakkosalbuminsa julkaiseva The Scourger on päättänyt yhteistyönsä kitaristi Timo Nybergin kanssa.

30.1.2008 ”Dark Invitation To Armageddon” nimisen albuminsa julkaiseva The Scourger on kokenut miehistönvaihdoksen. Bändin alkuperäinen kitaristi Timo ”Stig Evil” Nyberg siirtyy muihin velvollisuuksiinsa vedoten syrjään ja hänen paikkansa ottaa Warmen ja Graydawn yhtyeistä tuttu Antti Wirman.

The Scourger kiertää Suomea helmikuussa 2008 seuraavasti:
6.2. Kuopio
7.2. Jyväskylä
8.2. Tampere
9.2. Helsinki
16.2. Finnish Metal Expo

11.12.2007
Voita koko Stay Heavy Recordsin tuotanto Apple iPodiin ängettynä!

Metro-lehti ja Stay Heavy Records ovat julkaisseet yhteistyössä skaban, jonka pääpalkintona on koko yhtiömme back cataloque ängettynä iPod soittimeen. Siinä on metallia moneen makuun! Lisäksi arvomme oikein vastanneiden kesken 5 promopakettia (sis. paitoja, levyjä, postereita ym.)
Kysymys: Kuka Stay Heavyn artisti julkaisi singlen Jone Nikulan kanssa menneenä kesänä?
Osallistuminen tapahtuu Metro-Liven sivujen kautta www.metrolive.fi ja sieltä Club Metro. Skaba voimassa 15.1.2008 saakka.



16.11.2007 SHR julkaisee hollantilaisen Legion Of The Damnedin...
15.11.2007 Before The Dawnin ”Deadlight” albumi julkaistaan...
10.09.2007 The SCOURGER "DARK INVITATION TO ARMAGEDDON"

Stay Heavy Records
TUSKA